Sorry!

|
2 kommenttia
|
Luonnosblogi, joka toimii sekä edellämainitussa tarkoituksessa, että jonkinlaisena randomina aikoina päivitettävänä päiväkirjana. Sanottakoon vielä, että käytän tätä eräänlaisena temmellyskenttänä harjoitellessani esimerkiksi tyyliäni ja erilaisia tekniikoita.
Cheers, mate.
---------------
-OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO-
-OOOOOOOOOOOOOOOOOO Eye made me do it. No okei oli mulla ihan syykin.
Menkää sinne.
So. Oon ollut vähän hiljaiselolla. Mutta ihan syystä! Koulu tunkee jo kotiin asti iltaisin ja... no okei sain Skyrimin, millä on toki jonkinlaista vaikutusta. Mutta en oo kuollut. En ainakaan kokonaan.
Tarkoitus olisi pikkuhiljaa hätistellä mister Art Blockia pois nurkista kiusaamasta, mutta hän on aika sitkeä vieras. Katellaan miten asiat etenee - olen kyllä lähiaikoina piirrellyt aina hieman edellistä päivää enemmän. Tänään jopa keräsin kansiosta pari lyijykynäluonnosta ja siirsin ne koulun Macilleni jotta voin vetäistä niistä digitaaliset versiot. Sain jo yhden aikaan, joskin varmaan jatkan sen työstöä vielä:
<< Så här.
Anyway, yritän tosiaan parantaa tahtia hiukan. MTNW ei varmaan tule päivittymään pitkään aikaan, vaikka minulla on uusi layoutkin tekeillä - olen siihen vieläpä suhteellisen tyytyväinen! Kaipaan kyllä oikeasti nettipiirtelyä. :( En vain tiedä miksen saa tehtyä asialle mitään. Kohta varmaan innostun taas enkä voi olla piirtämättä, mutta sitä odotellessa.
Voi olla että Eyelessin käynti joulukuun puolella auttaa asiaa jos pidetään samanlainen piirtely- / purkautumistuokio kuin viimeksi. Tai sitten saan vaan paineita kun tunnen oloni huonoksi. :D HEH joo low self-esteem what's that. Samaten kättä on vetreyttänyt satunnainen piirtely koulutusohjelmani verkkolehteen, jonne siis teen pienimuotoisia strippisarjakuvia (tähän asti tekemäni alempana). Olen saanut ihan hyvää palautetta, mikä on ollut aika pitkälti jumalaton helpotus kun ajattelee millaisesta stressistä kärsin niitä tehdessäni. "Entä jos kaikki nauraa niille tai en oo tarpeeks hyvä tai emmä tiiä oon tyhmä jotenkin" arrrrgh joo. Yritän saada niihin vielä kaiken lisäksi jotain sisältöäkin.
Aaaaaaaa joo tylsää. Päätä särkee. Pelaan liikaa. Sosialisoin liian vähän. Kaipaan kavereita - onneksi Eyeless tulee käymään etten ihan homehdu paikalleni. Koulu vituttaa aina välistä. En osaa mobiilitekniikaa. Enkä Actionscript 3:sta. Hohhoijaa joo minusta kuuluu sitten taas joskus jotain. Kunhan saan aikaiseksi. Meh. Ootte aika ihania jos vielä luette mun juttuja. :D
Niin ja ne lehden sarjakuvat:


Toodles. <3

Anteeksi epäaktiivisuuteni, en tosiaan meinaa jaksaa mitään töiden jälkeen - siksipä minua ei näy oikeastaan missään muuallakaan netissä, saati messengerissä. Ilmoittelen tässä samalla, että award-arvostelujen julkaisu myöhästyy ja saattaa venyä ensi viikonlopulle tai sen jälkeenkin! Olen pahoillani. :( Valmiina on vasta yksi arvostelu, mutta pyrin kiristämään tahtia.
Also, olisi kiva saada mielipiteitä koskien mahdollisesti tulevaa sarjakuvaa. Suunnittelin tekeväni pitkän sarjakuvan sijasta eräänlaisia "osia". Ensimmäisenä toki kerron taustoja valaisevan tarinan jossa sitten on alkuasetelmat päähenkilöille ja sun muulle, mutta kun sekin jännä seikkailu on käyty, se loppuu siihen ja seuraavana tulee eräänlainen "jatko-osa", joka on samoilla henkilöillä ja samassa miljöössä tapahtuva uusi tarina. Get it? Eli siis. Jatko-osia. Joilla on eri tarina, mutta samat päähenkilöt. Sanotaan niitä vaikka sitten seikkailuiksi. Kuulostaako miltään?
Ajattelin tällaista vaihtoehtoa lähinnä pitämään innostusta helpommin yllä ja päästämään minut juonen suunnittelun tuskasta, sillä en todennäköisesti vieläkään pääsisi itseäni miellyttävään ratkaisuun jos tekisin pitkän sarjakuvan. Tämä taas johtaisi siihen, että lopettaisin aika äkkiä. Olisiko jatko-osista koostuva sarjakuvasarja sitten vähemmän kiinnostava? Minulla olisi sellaisen valinnan kautta vähän parempi mahdollisuus luoda uusia hahmoja ja kiinnostavia, erillisiä juonia ja tapahtumia.
Kaipaan todellakin palautetta! Mikä olisi hyvää, mikä huonoa? Miten pitkiä näistä "jatko-osista" kannattaisi tehdä? Vaikuttaako liian epäselvältä? Kaikki kommentit kelpaavat. <3

Tässäpä muutamia hahmojani testissä! Siitäpä sitten noukkimaan, että millainen kukakin on luonteeltaan. Jos haluatte tietää enemmän jostakin tietystä hahmosta (montakaan näistä en ole koskaan päästänyt julkisuuteen), niin saa kysyä ja koitan piirtää pienen infoboksin... 8)
Tyhjän memen voi löytää täältä. Olisi kiva nähdä tämä toistenkin tekemänä!